Häät

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on sekä oikeudellinen tapahtuma että pyhä toimitus, jossa pyydetään liitolle Jumalan siunausta. Avioliitto on perheen perusta. Avioliiton solmimisessa vihittävät sitoutuvat toisiinsa julkisesti ja liitto saa yhteiskunnallisen vahvistuksen.

Kirkollisen vihkimisen edellytyksenä on, että vihittävät ovat ev. lut. kirkon jäseniä ja rippikoulun käyneitä. Toinen vihittävistä voi kuitenkin olla myös jonkin muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen. Mikäli toinen vihittävistä ei kuulu ev. lut. kirkkoon tai muuhunkaan kristilliseen kirkkoon tai uskontokuntaan, on ensin toimitettava siviilivihkiminen ja sen jälkeen avioliitto voidaan siunata.

Suomen lain mukaan  kirkollinen vihkiminen ja siviilivihkiminen ovat vaihtoehtoisia, ja molemmat ovat juridisesti sitovia. Siviilivihkimisestä sovitaan maistraatissa, ja sen toimittaa henkikirjoittaja tai muu vihkimisoikeuden omaava virkamies.

1.3.2017 voimaan tuleva avioliittolaki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa avioliittoon vihkimisen ehdoista ei ole tehty uusia päätöksiä, vaan kirkollinen vihkiminen on varattu miehen ja naisen välisille liitoille. Kirkollinen vihkiminen ei ole tällä hetkellä mahdollinen samaa sukupuolta oleville. Pappi tai muu seurakunnan työntekijä voi rukoilla siviiliavioliiton solmineiden kanssa ja heidän puolestaan. Avioliiton esteiden tutkinta suoritetaan seurakunnissa samalla tavalla siitä riippumatta ovatko puolisot samaa tai eri sukupuolta.

Lisätietoa kirkon avioliittokäsityksestä evl.fi:ssä

Vihkipaikka

Vihkipaikka on syytä varata hyvissä ajoin. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa jäsenet voivat varata kirkkoja seuraavaksi kesäksi edellisen vuoden marraskuun alusta lähtien. Sääntöä sovelletaan myös, jos jommankumman vanhemmat tai joku heistä on oman seurakunnan jäseniä. Muiden seurakuntien jäsenet voivat varata Hämeenlinnan, Vanajan tai Rengon kirkon seuraavaksi kesäksi vasta tammikuun alusta lukien. Hauhon kirkkoa voi varata Hauhon seurakunnasta syyskuun alusta alkaen. Lammin kirkon varauksia otetaan vastaan ympäri vuoden.

Hämeenlinnan kirkon tornissa on myös pienimuotoisen vihkimisen paikaksi soveltuva kappeli. Sinne mahtuu 25 henkilöä. Seurakunnan jäseniltä vihkipaikasta ei peritä vuokraa. Vihkipaikkana voi olla myös koti tai jokin muu paikka.

Avioliiton esteiden tutkinta

Ennen vihkimistä on suoritettava avioliiton esteiden tutkinta joko kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa. Tässä asiassa avioliittoon aikovat asioivat vain yhden rekisteriviranomaisen kanssa, vaikka he eivät olisikaan kirjoilla samassa rekisterissä. Kuulutuspari allekirjoittaa lomakkeen, jossa on pyyntö avioesteiden tutkinnasta ja vakuutus siitä, että aiotulle avioliitolle ei ole estettä. Lomakkeen voi myös täyttää kotona ja lähettää postitse rekisteriviranomaiselle. Tällöin siinä tulee olla myös kahden todistajan allekirjoitus. Kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa lomaketta täytettäessä todistajia ei tarvita. Avioliiton esteiden tutkinnan voi laittaa vireille myös verkossa osoitteessa Esteidentutkinta.fi.

Nykyinen avioliittolaki käyttää entisestä kuulutusmenettelystä ilmausta ”avioliiton esteiden tutkinta”. Väestörekisterin pitäjän on tutkittava, ettei solmittavalle avioliitolle ole laissa mainittuja esteitä, kuten liian alhaista ikää (alle 18 vuotta) tai liian läheistä sukulaisuussuhdetta. Avioliiton esteiden tutkinta on voimassa neljä kuukautta, mutta vihkiminen voidaan toimittaa aikaisintaan seitsemäntenä päivänä siitä, kun esteiden tutkintaa on pyydetty. Vihkimisellä tulee olla kaksi todistajaa.

Tee esteidentutkinta verkossa (esteidentutkinta.fi)

Kuulutukset

Avioliittolaki ei enää velvoita aiotun avioliiton kuuluttamiseen kirkossa. Valtaosa liitoista kuitenkin kuulutetaan kirkossa, sillä moni pari pitää tärkeänä, että heidän liittonsa puolesta rukoillaan jumalanpalveluksessa. Usein tuleva vihkipari sekä mahdollisesti lähisukulaiset ovat läsnä siinä jumalanpalveluksessa, jossa heidän avioliittoaikomuksensa luetaan.

Häiden järjestelyt

Vihkiparin ja papin tapaaminen on tärkeää jo käytännön asioiden varmistamiseksi. Tapaaminen sovitaan usein vihkikirkkoon. Samalla voidaan harjoitella vihkitilaisuutta. Tutustuminen antaa papille myös aineksia vihkipuheeseen. Yhdessä voidaan pohtia kristillistä avioliittokäsitystä ja parin omia odotuksia.

Useimmiten papilla on jo tässä tapaamisessa todistus toimitetusta avioliiton esteiden tutkimisesta. Todistukseen merkitään puolisoiden sukunimi. Se voi olla yhteinen, kumman tahansa sukunimi. Kumpikin voi myös säilyttää oman nimensä tai ottaa käyttöön kaksoisnimen.

Papin kanssa sovitaan usein myös häämusiikista. Kanttorin kanssa voi tavata erikseenkin. Kanttorin asiantuntemus on paras tae siitä, että vihkiäismusiikki on tilaisuuden luonteen ja arvon mukaista. Kanttori esittelee mielellään parille sopivaa musiikkia. Usein vihkitilaisuuteen liittyy virsi tai jokin tilanteeseen sopiva laulu.

Vihkimusiikki

Musiikilla on tärkeä tehtävänsä vihkimisessä. Alkumusiikin ensitahdit ilmoittavat hääparin olevan tulossa ja jotain erityisen juhlallista olevan tapahtumassa. Vihkimiseen valitaan kaksi eri musiikkia tai marssia, alkuun ja loppuun. Vihkimiseen on hyvä sisältyä lisäksi ainakin yksi virsi, näin läsnä oleva seurakunta eli juhlaväki saavat myös osallistua toimitukseen. Vihkivirsien lisäksi voidaan käyttää vihkilauluja, joita löytyy uusimmasta virsikirjan liiteosasta.

Hääpäivä on aivan erityinen juhlapäivä. Myös musiikin tulee olla tilanteeseen sopivaa. Kanttorit antavat asiantuntemuksensa käyttöönne musiikkia valitessanne, ja vastaavat vihkimisen musiikista. Valintojen on hyvä olla sopusoinnussa tilaisuuden hengellisen sisällön kanssa. Kanttoreilla on myös tietoa tilassa olevista soittimista ja niiden mahdollisuuksista. Kirkoissamme on hyvin erilaisia ja erikokoisia urkuja, aivan kaikki häämarssit eivät onnistu kaikilla soittimilla. Levyltä tai netistä kuunneltaessa kappale saattaa kuulostaa hyvinkin erilaisilta kuin itse tilassa.

Musiikin valintaan vaikuttavia seikkoja ovat mm. musiikin luonne, soittimen mahdolliset rajoitteet, kanttorin ohjelmisto, nuottien saatavuus ja harjoitteluun käytettävissä oleva aika. Suosituimmat marssit ovat kaikkien kanttoreiden perusohjelmistossa, niitä ei tarvitse valmistella erikseen. Harvinaisemmissa toiveissa kannattaa olla kanttoriin yhteydessä hyvissä ajoin, jopa kuukausia ennen vihkimistä. Kanttorin nimen saa selville kirkkoherranvirastosta. Vihkiparin on hyvä huomioida, että vaikka papin tapaaminen usein onkin vasta vihkiviikolla, voi kanttoriin olla yhteydessä jo aikaisemmin. Halutessaan voi kanttorille antaa myös ”vapaat kädet”, tämäkin on hyvä kuitenkin ilmoittaa etukäteen.

Vihkimisessä voi olla myös muuta musiikkia. Ystävä, sukulainen tai muu esiintyjä voi laulaa tai esittää instrumenttimusiikkia, kanttoria voi pyytää säestämään tarvittaessa. Monilla kanttoreistamme on myös lauluohjelmistoa ja he voivat toiveestanne laulaa vihkimisessänne. Myös kirkkoon tulevasta musiikkiesityksestä tulee aina sopia etukäteen kanttorin (ja papin) kanssa. Vaikka esitys tulisi yllätyksenä hääparille, sen täytyy olla kokonaisuudesta vastaavien tiedossa.

Vihkivirret (1-3kpl) valitsee hääpari ja valinnan on hyvä perustua tuttuuteen. Valintaan saa apua papilta tai kanttorilta. Pari voi valita myös sopivat säkeistöt. Tilaisuuteen sopii hyvin kiitossävyiset virret.  Kirkoissa on kaikille virsikirjoja, mutta jos tilaisuus on jossain muualla, kannattaa monistaa sanat juhlavieraille.

Hämeenlinna-Vanajan seurakuntien kirkoissa tapahtuviin vihkimisiin kanttori tulee paikalle erikseen pyytämättä. Kotona, ulkona tai muualla tapahtuviin vihkimisiin tulee kanttorin saapumisesta erikseen sopia. Häiden järjestelyistä vastaava huolehtii näissä tapauksissa siitä, että tilassa on käyttöön sopiva soitin.

Näytteitä häämusiikista

Kanttori Marko Hakanpään (Turku) häämusiikkisivusto

Käytetyimmät häämarssit

Erkki Melartin: Prinsessa Ruususen juhlamarssi

Felix Mendelssohn: Häämarssi

Toivo Kuula: Häämarssi

Richard Wagner: Häämarssi (Lohengrin)

Edvard Elgar: Maa tulevaisuuden

Johann Sebastian Bach: Preludi C tai Preludi F

J. Pachelbel: Canon in D

M. Hakanpää: Trumpettisävelmä

Vihkimiseen sopivia virsiä

332 Herraa hyvää kiittäkää

462 Soi kunniaksi Luojan

571 Jo joutui armas aika

240 Herra, kaiken onnen tuoja

818 Kaiken hyvän antaja (sävel: Herraa hyvää kiittäkää)

822 Se tuntee onnen syvän (sävel: jo joutui armas aika)

Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan. 
(Laulujen laulu 8:6–7)